TAKANA VIISI HUOLTOVAPAATA VUOTTA

Systemaattinen huolto minimoi huolto- ja korjauskustannukset vuosikausiksi.

Vuonna 2007 kiinteistöpäällikkö Vesa Vapanen pisti toimeksi ja kutsui  Energon ammattilaiset pienentämään Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Ellin vedenkulutusta. Puolessa vuodessa käytiin läpi 1288 opiskelija-asuntoa, joista osassa oli kaksikin wc-istuinta.

Kun Vapaselta kysyy motiivia, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä: ”Meille se raha oli tärkein. Saavutimme noin 30 prosentin säästöt vedenkulutuksessa. Investointi maksoi alle kahdessa vuodessa itsensä takaisin. Energo-ohjelma säästää myös lämmitysenergiaa, mutta ohjelman  osuutta kokonaissäästöistä on vaikea arvioida, koska samoihin aikoihin taloissa toteutettiin lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien säädöt.”

OPISKELIJOILLA OLI ASENTEET KOHDALLAAN

”Tiesimme etukäteen odottaa hyviä tuloksia, joten investointipäätöksen tekeminen oli helppoa. Tosin pari isännöitsijää epäili, että Energo-ohjelma lisää vesikalusteiden runkoihin kohdistuvia paineita ja rikkoo tiivisteitä. Näin ei ole käynyt.”

”Samalla kun wc-istuimet muutettiin kaksitoimisiksi niin niille tehtiin täyshuollot. Nyt yli 1300 wc-istuinta on toiminut viisi vuotta ilman huoltoa. Vain muutamaa istuinta on viimeaikoina jouduttu hieman korjailemaan. Pitkällä huoltovälillä on ollut huomattava taloudellinen merkitys”, Vapanen kertoo.

Ympäristötietoiset opiskelijat suhtautuivat projektiin erittäin myönteisesti. ”Tosin kun tiedotimme, että uusista suihkuista tulee vettä yhdeksän litraa minuutissa, niin pari  opiskelijaa soitti ja kysyi saako sillä määrällä hiukset puhtaaksi. Kun vakuutin, että saa yhtä hyvin kuin ennenkin, niin vastaus uhkui ekoasennetta: Jos tällä maailma pelastuu niin olkoon niin.”